Tarinaa kaiken takana

Viimein koitti se päivä, tällä viikolla laitoin ensimmäisen pentukyselyni ikinä menemään. Pohdin siihen kirjoitettavia asioita varmasti ainakin puolituntia, kunnes lopulta olin saanut kasaan jonkinlaisen järkevän tiiviin kyselyn vapaista pennuista. Kun viimein painoin "lähetä"-nappia sähköpostissa, olin varmasti hermostuneempi kuin pitkään aikaan. Toki tämä hermostus oli turhaa, mutta vihdoin ja viimein 2-3 vuoden odotus alkoi tuottaa hedelmää.

Kissan hankkijana ja omistajanahan olen täysi ummikko. Ikinä en ole tällaista nelijalkaista omistanut, vaikka lähipiiristä on löytynyt sekä kissaa että koiraa. Niinpä mielessä on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia, vaikka kovasti tietoakin on koitettu hankkia. Onneksi monet kasvattajat lupaavat tukea pennun ostajalle, tämä tuki tulee varmasti alussa tarpeeseen. Tämän päälle kun muutamalla ystävällä on ollut kissoja, vielä näitä samaa rotua edustavia, niin eiköhän pienen panikoivan tulevan omistajan tukiverkosto ole aika kunnossa. Toki omaksi onnekseni täytyy sanoa, että taloudesta löytyy maalaisjärkeäkin, joten uskon että tässä ihan hyvin tullaan pärjäämään.

Mutta miksi hankkia kissa vasta nyt? Mainitsinkin että se kissa on kuitenkin tuossa jo 2-3 vuotta pyörinyt päässä. Ensinnäkin opiskelut ovat estäneet kissan oton. Opiskelen eri paikkakunnalla kuin minkä miellän kodikseni, joten olen joka viikko matkustanut edestakaisin opiskelupaikkakunnan ja kotipaikkakunnan välillä. Ei semmoinen matkustus nyt millekään eläimelle mukavaa ole. Lisäksi läheisillä sukulaisillani on eläinallergiaa, joten kissaa ei olisi kotiin edes voinut viedä.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Opinnot ovat edelleen kesken, mutta siirryn takaisin kotipaikkakunnalleni uuteen asuntoon ja elämä pysähtyy hieman enemmän paikoilleen. Vihdoin aukeaa siis mahdollisuus oikeasti tuo kissa hankkia, ja tähän mahdollisuuteen päätin nyt kerralla tarttua. Hetken sain tuota talouden miespuolista henkilöä pehmitellä, hänen mielestään Cornish rex näytti alunperin enemmänkin dinosaurukselta, mutta nykyään on mielipide pehmennyt varsin paljon. Varsinkin kun lupasin, että hän saa antaa pennulle sitten lempinimen, ja tutustuminen rodun luonteeseen auttoi asiaa myös huomattavan paljon.

Millainen tilanne sitten on kissarintamalla? Löysin minua miellyttävän kasvattajan ja olemme sopineet vierailuajan pentujen luokse. Pääsemme sitten molemmat pommittamaan toisiamme kysymyksillä ja minä pääsen näkemään minua kiinnostavat pennut/pennun oikein ihka elävinä. En millään malttaisi odottaa!