Nukun, leikin, sopeudun

Uusi äiskä sanoo, että mulla menee hyvin. Oon kuulemma todella reipas ja utelias, jos jotain pelkään niin kohta meen kuitenkin sitä kattomaan. Se sanoo myös, että pääasiassa taidan nukkua. Yksikin päivä olin aamun hereillä, sitten nukuin kymmenestä neljään, söin, nukuin, ja olin sitten illalla taas hereillä. Mut täytyyhän mun nukkua, että jaksan metsästää sitä pinetä ruskeeta hiirtä! Varsinkin nyt kun se rapiseekin oikeen houkuttelevasti.

Mulla on muutenkin lempilelut, en mä muilla okein viitteis leikkiä jos ne on näkyvillä. Semmoset pehmeet hiiret, ruskee ja vihree, ne on kivoja. Näiden hiirten lisäksi mä tykkään semmosesta värikkäästä sulkakepistä, mut se on hajonnu jo kolmeen otteeseen. Äiskä sanoo et sen pitäis ostaa uus, mut eipä se oo vielä saanu aikaseks. Hidas eukko se semmonen.

Äiskä kovasti koitti myös kertoa mulle missä mun ois soveliasta nukkua. Mut enhän mä kuunnellu. Aina kun se nukahtaa, niin möyrään sen peiton alle. Se ei kauheesti tykkää kun meen varpaisiin, se kuulemma kutittaa. Yleensä menee parhaiten kun meen sen jalkojen tai kyljen viereen, mut esimerkiks viimeyönnä mä nukuin sen rinnan/pään vieressä. Se vähän ihmetteli ku heräs, mut mun mielestä siinä oli mukavan lämmin. Muutenkin äiskän sylissä on tosi kiva istuu, varsinki sillon ku se käsittelee mun kuvia. Mä vaani aina sitä valkosta nuolta siinä kirkkaassa laatikossa, mut äiskä ei anna mun hyökätä sen kimppuun. En tiä miksi.

Mut kauheen kiltti mä kuulemma oon. Pitäisköhän sitä keksii jotain muuta ku tota yhden maton raapimista, äiskä ei kauheesti tykkää siitä.. Oon mä vähän vaihtanu tohon raapimapuuhun mut mut, se matto ois kiva.

Ensi kerralla voisin kertoa kun kohtasin koiran, tai kun koitin valjaita. Tai sitten annan äiskän kertoa, mä voisin vaan nukkua siinä sylissä. Äiti kuulemma myös koitti kuvata kun leikin, ei kuulemma onnistunu ku olin nii nopee ja se ei voinu käytellä kameraa samaa aikaa kun heitti mulle hiirtä. No ehkä se keksii jotain.

Oon kuulemma kaheen pieni. Mun mielestä mä oon aika iso.

Näillä ihmisllä on tämmösiä jotain juttuja mitä ne kutsuu kännyköiksi.
Niistä tulee kauheesti kivoja valoja, ne kiinnostaa mua.

Ensimmäinen viikonloppu kotona

Nyt se on ohi! Ensimmäinen viikonloppu. Kotiin hakiessa poika parka parkui lähes koko matkan. Puolentoista tunnin jälkeen (10km ennen kotia) loppui sitten puhti ja kaveri nukahti boxiinsa, kunnes käännyttiin ja pentu heräsi tuohon käännökseen, jolloin levy alkoi taas soimaan alusta. Toki väsymys oli edelleen suuri, joten taas suoralla pätkällää uni voitti, kunnes paha auto taas päätti kääntyä.

Kotona oltiin valmistauduttu siihen, että pientä arkuutta saattaa olla havaittavissa, joten yllätys olikin suuri kun kaveri suoraan hiekkalaatikosta pois päästyään suuntasi leikkimään sulkahuiskan kanssa. Toki huutoa äiskän perään riitti pitkin päivää, ja seuraavaakin, mutta aktiivisesti heti ensi hetkestä lähtien kaveri oli osallistumassa ihan kaikkeen mitä ympärillä tapahtui.

Torkkupaikkana toimi kiipeilypuusta pois nostettu kori, ja hetken päästä ei kelvannut mikään muu paikka kuin syli. Kiipeilypuuhunkaan ei heti alkuun uskallettu mennä ollenkaan, ja oli melkoinen ihmetys, kun mattoa raapiessa aina nostettiin puun luokse... Miksiköhän sitä mattoa ei saisi raapia kun se kerran niin kiva on... No onneksi puu kelpaa jo nyt, itseasiassa puun pesäkolo on the päivätorkkupaikka ja puusta roikkuvat lelut ihan superkivoja.

Ensimmäinen yö meni visusti uuden mamman vieressä, piti päästä mahdollisimman lähelle turvaan. Toisen yön alku hieman riehuttiin yksinään olkkarissa, mutta yllätys yllätys aamulla pentu löytyi taas kyljestä nukkumasta. Saas nähdä, mikä jää lopulliseksi unipaikaksi.

ööööö moi?

Tänne mä tungin nukkumaan!

Mun vähän tuunattu hiiri! Se rapisee tiätteks!

Mun toinen hiiri... vai kolmas? Ei voi muistaa.

Viimeistä viedään

Viimeiset kissattomat päivät alkavat olla käsillä. Tänään olisi tarkoituksena hurauttaa vielä lemmikkiliikkeeseen ostamaan ruokaa valmiiksi, ja kynsisaksetkin vielä hankin. Myös normaalista kaupasta lähden hakemaan  keittiövaa'an (tämä tosin muihinkin tarkoituksiin, mutta ompahan helpompi punnita kuivaruokaa) ja ostamaan huovan kuljetuskoppaan mukaan.

Ajoseurakin on hakumatkalle palkattuna. Mies ei itse pääse osallistumana tähän haku tapahtumaan, joten mukaan lähtee hänen nuorempi siskonsa. Eipähän tarvitse tehdä parin tunnin ajomatkaa yksin, eikä yksinään panikoida vieraassa kaupungissa. Tarkoituksena olisi lähteä liikkelle hieman ennen kymmentä aamulla, jotta perillä oltaisiin sitten kahdentoista aikaan, ja täten kotonakin ehkä vielä ihan järkevään aikaan.

Täytyy kyllä myöntää tämän viimeisen odotteluviikon olleen pahin kaikista. Kun sain sovittua virallise hakupäivämäärän, ovat päivät tuntuneet matelevan hitaampaakin hitaammin ja ajatukset harhailevat väkisinkin kokoajan lauantaihin. Varsinkin maanantai ja tiistai ovat tuntuneet viikon mittaisilta, saas nähdä tuntuuko tämä keskiviikkokin. Perjantaiksi onnistuin onneksi hankkimaan itselleni koko päivän kestävää tekemistä, joten toivon etten ole illalla aivan hermoromahduksen partaalla odotuksesta johtuen. Saas nähdä kuinka paljo sitä tulee nukuttua perjantain ja lauantain välisenä yönä.